Tavara-aseman verkkosivut on avattu!

 

Tampereelle tammikuussa avautuva yli tuhannen hengen konsertti- ja tapahtumatalo, Tullikamarin pikkusisarukseksikin kutsuttu Tavara-asema on saanut omat verkkosivut! Sivusto kokoaa yhteen pakettiin kaikki yleisön, artistien ja yritysasiakkaiden tarvitsemat tiedot esimerkiksi ohjelmistosta ja tilavuokrauksesta.

– Tahdoimme luoda mahdollisimman selkeän ja helppokäyttöisen kokonaisuuden, josta huokuu Tavara-aseman persoona ja raikas sekä tunnelmallinen fiilis. Visuaalinen ilme toistaa Tavara-aseman identiteettiä täydellisesti, ja se elää kautta linjan kaikessa aina verkkosivuilta talon tiloihin, kertoo markkinointi- ja myyntipäällikkö Kristiina Paananen.

Nettisivuilla voi tutustua muun muassa tähän mennessä julkaistuihin kevään esiintyjiin, Tavara-aseman tilavaraus-mahdollisuuksiin ja talon tarinaan. Sivuille on koottu vuonna 1907 valmistuneen, Bruno Granholmin suunnitteleman punatiilisen rakennuksen vaikuttava historia. Vuoden 2023 aikana Tavara-aseman viereen avautuu myös Puutalo, josta kerrotaan lisää myöhemmin.

– Tavara-aseman brändityö on ollut käynnissä koko vuoden ajan intensiivisesti, ja sitä on tehty yhteistyössä useiden eri ammattilaisten kanssa, Paananen hehkuttaa.

Verkkosivujen teknisestä toteutuksesta on vastannut mainostoimisto Bananas Oy. Visuaalisen ilmeen on suunnitellut freelancer art director Jenna Haapaharju, jonka kanssa Tampereen Kulttuurikamari on tehnyt aikaisemmin yhteistyötä muun muassa Uusi Tampere -festivaalilla.

Verkkosivujen suunnittelussa tärkeitä arvoja ovat olleet estetiikka, selkeys ja saavutettavuus. Englanninkielinen versio sivuista avataan kokonaisuudessaan lähiaikoina. Esteettömyyteen ja saavutettavuuteen kiinnitetään jatkossa erityistä huomiota.

Verkkosivuilta löytyvät Tavara-aseman henkilökunnan yhteystiedot ja medialle ohjeet akkreditointia varten. Lisäksi siellä voi tutustua turvallisemman tilan periaatteisiin, jotka ovat käytössä kaikissa Tampereen Kulttuurikamari Oy:n tapahtumissa niin  Tavara-asemalla kuin Tullikamarillakin.

– Kuulemme mielellämme käyttäjiltä palautetta sivujen toiminnasta ja jatkamme sivujen kehitystä käyttökokemuksen ja saadun palautteen perusteella. Meille on tärkeintä, että sivut auttavat asiakasta. Haluamme palvella kaikkia tapahtumien ja kulttuurin ystäviä sekä artisteja ja yritysasiakkaita mahdollisimman sujuvasti, Paananen sanoo. 

Aivan Tavara-aseman naapurissa sijaitsevan Tullikamarin verkkosivut palvelevat tuttuun tapaan osoitteessa www.tullikamari.net. Legendaariset konserttisalit Pakkahuone ja Klubi muodostavat yhdessä Tavara-aseman kanssa yli satavuotiaiden kulttuuritilojen kolmikon, jota hallinnoi Tampereen Kulttuurikamari Oy.

Tavara-asemalla ja Tullikamarilla on jatkossa käytössä myös yhteiset @kulttuurikamari.fi-päätteiset sähköpostiosoitteet, jotka toimivat heti tästä päivästä lähtien. Viestit tulevat kuitenkin perille myös tutuilla @tullikamari.net-osoitteilla.

Arkisto